Masi on poissa :'(

Poissa katse tummien silmien,

ja se haukku - sitä enää kuule en.

 

(12.5.2004 - 18.12.2013)

Myöhään keskiviikko-iltana, kävi ell kotonamme 

ja niin sammui Masi-koiran elämä.

Lepää rauhassa rakas pieni koiramme, kiitos että olit kanssamme.

Porskin kisat Ojangossa

Sofin kanssa täräytettiin kolme rataa. Ei näistä muuta kuin että ekalla tehtiin voittonolla. Tokaan Sofi teki niin kauniin avokeppikulman että jäin sitä hetkeksi ihailemaan. Keppien jälkeen piti tehdä sokkari ja taakselähetys. Siinä mennessä huomasin että en muuten ehdi. Se oli sääli, ja ihan oma moka. Eikä tullut tuplaa :) Kolmas olikin normia täyskaaosta.

Siitä ekasta agiradasta. Näin muiden sijoittuneiden radat ja ne oli ihan silmiä hivelevän kauniita, taidokkaita ja urheilullisia. Ja sitten ykskaks yllättäen minä ja tuo pikkunarttu voitettiinkin ne. Sen täytyy tarkoittaa että me mentiin jotenkin vieläkin hienommin, ja täytyy myöntää että se tuntui hyvältä. Ei se voittaminen niinkään, vaan se että me pystytään siihen.

Masi-papan jalkaturma

Myöhään maanantai-iltana kun tultiin remmilenkiltä, ihmettelin miksi meidän tuulikaapissa on verta. Selvisi että Masin vasemman takajalan antura oli revennyt aika pahasti :( Tällaisissa tilanteissa minuun iskee omituinen pelko että joudutaan eläinlääkäriin, sillä siitä tulee pahan kierre Masin elämään. Sen perusturvallisuus järkkyy, se herkistyy pelkäämään pahinta ja menee puolustuskannalle, elämästä sen kanssa tulee hyvin vaikeaa. Pestiin, putsattiin ja sidottiin jalka. Yö meni hyvin.

Ventti oli sen verran paha, että heti aamusta varasin lääkäriajan. Aamulla Masi lähti kanssani töihin ja päivällä mentiin Jär-Vetiin. Lääkäri sanoi jalan nähdessään että auts, tämä on kipeä. Eikä mennyt kuin hetki niin Masi oli nukutettu ja jäi sinne tikattavaksi, haku oli puolentoista tunnin kuluttua. Hakiessa Masille annettiin herätyspiikki ja päästiin kotiin. Kotiin sain tokkuraisen koiran jolla oli hieno tikattu tassu. Täytyy sanoa, ja olen ennenkin ihmetellyt, miten upeasti eläinten hoito onnistuu, kun muinoin äitini kanssa tahkotessa tuntui että ihmisten hoito ei onnistu oikein mitenkään.

Kotona elettiin hoito-ohjeiden mukaan, lääkittiin, suihkuteltiin ja pidettiin sukkaa. Näin meni monta päivää, mutta myöhään perjantai-iltana Itsenäisyyspäivän päätteeksi Masi teki sen mitä pelkäsin. Se koki tassunsa uhatuksi ja hyökkäsi Markon käteen. Verta tuli aika tavalla ja heti huomasi että nyt on lähdettävä sairaalaan paikattavaksi. Paha vaan kaikki autot oli liesussa ja lopulta oli vaivattava tytärtä Koivukylästä. Porvoossa kursivat Markon käden neljästä kohdin ja nyt se on särkevä turvonnut limppu jolla ei tosiaankaan voi tehdä mitään. Ja minä vietin unettoman yön ajatellen Masia, sen tulevaa vanhenemista, muita eläimiä, ihmisiä ja etenkin lapsia, nyyh. Aamulla olin valmis ja tiesin mitä täytyy tehdä.

Sofin kanssa Ojangossa

Sofi ja kukkiva kuusi lenkkireitin varrella

Lähdettiin rennosti matkaan, en viitsi enää kiusata itseäni sillä tuplalla, tulee kun tulee. Sofin kanssa kisaaminen on helppoa ja hauskaa, sinne vaan lähdetään - ei tarvii karvata koiraa, sen kanssa lämpätään normisti ja starttiin mennään rauhassa - ei tarvitse kuumottaa. Sofi on sellainen laiskan ihmisen hieno ja helppo kisakaveri. Ja kaikki kunnia Zorrolle myös, eihän se karva ole sen oma ''vika''. Kastroimalla myös tuplasin karvamäärän, että olkoon mun vikani jos jonkun.

Kaksi ekaa rataa olivat melkeinpä helppoja (Esa Muotka). Agilla aloitettiin ja olin päättänyt että nyt ei lähdössä hiippailla. Ja Sofi hiippaili, ei paljoa, mutta tarpeeksi että siihen oli puututtava. Olin kahden esteen takana pakkovalssiasetelmissa ja lähdin takaisin koiraa kohti. Silloin Sofia alkoi ahdistamaan kun ei päässytkään radalle, se nousi ja teki pienen kierroksen ylittäen lähtölinjan. Se oli sitten siinä, en nähnyt mitä tuomari antoi, mutta tiesin ettei siitä sanktiotta selviä. Koira takaisin lähtöön ja nyt pysyi hyvin. Rata meni hienosti ja tehtiin helpon tuntuinen nolla, vaikka yllättävääkin tapahtui, kun en vaan ehtinyt. Tästä muuten hienosta radasta me saatiin hylly alun koulutuksen ja haahuilun takia. Mutta mitään en vaihtaisi toisin, se oli tehtävä tulevaisuuden eteen. Hyvä minä, hyvä me.

Hyppärille en antanut riekkua yhtään, pyysin pelkästään rauhoittumaan, lähtöön laiton koiran maate. Siinä käy samoin kuin istuallaan, se varastaa siitäkin seuraavaan asteeseen, mutta siinä seuraava aste on istuminen, eli Sofi istui lähdössä :) Radassa oli kohtia mistä pelkäsin että hakee väärän hypyn, esim putken jälkeen näkyi väärä hyppy. Tämä koko höskä meni kuin unelma, pam pam pam niitä asioita vaan tapahtui hirveellä vauhdilla. Yhdessä kohdin lähetin koiran parin hypyn kautta putkeen, se katosi sinne ja tuli kohta takaisin, hypyn kautta oli käännös takaisin päin ja pituuden kautta putkeen. Siinä hypyllä kadotin koiran, tein valssin, mutta Sofi ei tullut käteen, sitä ei vaan ollut vaikka kuinka etsin. Ihan normisti tuumin että tämä taisi nyt olla tässä kun koirakin katosi, mutta nostaessani katseeni näin että siellähän se hyppää pituutta ja painelee kappas vaan putkeenkin ihan oikein. En tiedä missä Sofi kadoksissaan kävi, tai ainakin se ohitti minut väärältä puolelta, ja kun en osannut siitä mihinkään liikkua se ilmeisesti rintamasuunnasta luki mihin rata jatkuu. Ja se ystävällinen putki syötti koiran takaisin minulle päin, ajattelin vaan että ääks, pian mukaan kun vielä ehtii. Siitä me jatkettiin tyylikkäästi loppuun asti ja tehtiin hieno nolla. Kyllä oli hymy herkässä ja hekotusta ilmassa, on se vaan niin hauska otus.

Kolmas rata olikin sitten vaikeampi (Anders Virtanen). Lähtö oli hyvä, mutta heti alkuun tuli pientä taistelua johtuen mun huonosta liikkumisesta. Puomille tein sokkarin, vaikka Sofi vapautuu nykyään aika noppaan harasta. Silti, ja juurikin siksi haluan tehdä sokkarin sen eteen että sillä pysyy joku maltti siinäkin touhussa. Viime kisoissa tein periaatepäätöksen näistä nopeista vapautuksista, enkä rupea enää motkottamaan ihan vähästä. Aikamme radalla taisteltuamme tuli sellainen vähän vaikeampi kohta jossa tehtiin muurin ohitus, ja se oli sitten siinä. Mutta hauskaa oli, niin hauskaa ja Sofikin nauroi ihan koko matkan. Olen kyllä tyytyväinen, varsinkin pieneen Sofiin, se on kyllä hieno otus. Se osoitti jälleen että potentiaalia olis vaikka mihin, mutta mamma on vähän hidas.

Tuloksina agi-hylly, hypäri-0 2. sija ja agi-hylly.

Zorron metsästystä, täälläkin on ollut HIIRI