sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Janakkalassa kahden koiran kanssa

Meidän ekat kahden koiran kisat ja siis Sofin ekat startit kolmosissa. Oli ihan pirun kuuma, en tykkää siitä eikä tykkää Zorrokaan. Lisää ei tykkäämistä, jouduin starttaamaan ekana ja vielä Sofilla, vaikka olisin halunnut sen kanssa radalle vasta käytyäni Zorrolla tsekkaamassa tilanteen. Radat oli sitä luokkaa, että huolehdipa täällä päässä tämä ja olepa kohta tuolla jossain huolehtimassa jotain muuta. Sofin eka rata kaatui omaan ajatusvirheeseen, kaatui se myöhemmin moneen muuhunkin, ennen kaikkea hätäilyyn, minun ja koiran :) Zorron kanssa sama rata hellehitaasti mutta varmasti, tuloksena 3. sija.

Toka agirata tuntui rataantutustumisessa helpommalta. Sofin kanssa hyllytin sen yhden suoran putken ekassa päässä ehtiäkseni toiseen päähän. Ja paljon muutakin tapahtui. Zorron kanssa hyllytin paitsi tämän kohdan, myös jo aiemmin.

Kolmas hyppyrata meni Sofin kanssa jo aika mukavasti, vaikka hyppäriä pelkäsin kun siinä koiraa ei saa kontaktille ''turvaan''. Tämä menikin yllättävän hyvin, Sofi oli aika hyvin ohjauksessa ja kiltistihän se tottelee jos ohjaukset tulee ajallaan. Hylly tuli kun se ei lähtenyt vetoon, vaan kävi hyppäämässä ylimääräisen esteen. Zorron kanssa asiat sujui paremmin, eli lähti siihen vetoon ja teki nollan. Hyppysertiä tavoiteltiin, muttei saatu, tuloksena 2. sija.

Ekoiksi kisoiksi ihan hmm jees. Kohellettiin, mutta sellainen minä olen. PALJON OLI HYVÄÄ. Kontaktit pysäytettiin ja luvalla liikkeelle (vaikka Sofilla on aiemmin ollut ongelmaa). Kontaktit oli kummallakin koiralla loistavat :) Ihan hyvin voisin päästää Zorron juoksemaan ne, mutta mitä niillä agituloksilla tekee. Sofin ensimmäinen lähtö valui, mutta seuraavat kaksi olivat jo hyviä. Kepeillä ei mitään ongelmaa, vaikka tein persjätöt. Sofin rimat pysyi, paitsi yksi ekalla radalla, syynä kummankin armoton kohellus. Koirat tulivat hienosti toimeen keskenään, olivat hiljaa autossa ja muutenkin oikein edustavia.

Kesäkisoissa väijyy näköjään aina peikko, nyt saatiin helle-ennätysviikonloppu. Hönttiä urheilla kun on liian kuuma. Ja ihan välttämättä en tämän tuomarin radalle Sofia enää vie. 

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kanikuuri

Menneen viikon torstaina oltiin taas kaniaitauksessa. Homma alkoi ihan hyvin ja Sofi totteli nopsaan. Mutta nyt edettiin aina kaneille asti ja sepä kuumotti Sofin aika raisuksi. Ensimmäisellä kerralla lähti ihan hulluna perään, mutta onneksi Veeti-veljen isäntä sai kopin Sofista, joka palautettiin ''istu''-vihellyspaikalle. Seurasi kuumia tunteita, sekä se ensimmäinen äänenpäästö näissä metsästysjutuissa :( Toinen peräänjuoksu tapahtui kun päästiin taas näköyhteyteen kanin kanssa, mutta silloin minä sain jotenkin vihellettyä sekä kopattua perään juoksevan koiran, seurasi taas palautus istumaan. Istuttiin ja yritettiin rauhoittua. Onni onnettomuudessa oli että kummastakin peräänjuoksusta koira saatiin saman tien kiinni ja palautettua. Ehkä/toivottavasti se tästä vielä iloksi muuttuu. Heti seuraavana päivänä minä nostin (vahingossa) fasun meidän tievallilta ja olin valmis koppaamaan tilanteeseen syöksyviä koiria, mutta paikalle ja ohi tuli vain Zorro, sillä Sofi istui jo.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Treeniä kaniaitauksessa

Torstaina hain Hyvinkäältä Ullan perheineen, koirista mukaan pääsivät Miina ja Eddie-iskä. Määränpäänä kanitarhatreenit Timon luona Kylmäkoskella. Meille tämä oli ensimmäinen kerta ja ajattelin että luvassa on kuumia tunteita ja tottelemattomuutta, mutta rajatussa tilassa ja hyvässä opastuksessa.

Sofipa yllätti, se teki homman kuten opetettu on. Pienen alkusäätämisen, ohjaajan kalibrointi - mikä on sopiva matka eteen ja sivuille, ja sen koiralle kertomisen, jälkeen homma toimi hyvin. Sofi haki innoissaan ja hyvin, kävi juttujen alla ja näki vaivaa, lisäksi totteli hyvin ja nopeasti. Enkä minäkään kai suuresti mämminyt. Lopputulemana hyvä mieli kummallakin. Kanit jäivät tällä kertaa ylösajamatta, mutta säästetään se seuraavaan kertaan ja edetään maltilla. Meni kuulemma ihan hyvin agilitykoiraksi :)

torstai 5. heinäkuuta 2012

Kolmosiin :)

Keskiviikkona Purinalla tehtiin lopulta se mikä täytyikin. Eka rata tuotti pettymyksen kun minua laiskotti, enkä jaksanut juosta ja tehdä persjättöä vaan nykäisinkin pelkän takaaleikkauksen. Tultiin putkesta, edessä oli hyppy ja takaakierto, hyppy meni takaaleikaten, mutta takaakierto jäi vajaaksi ja muuttui välistävedoksi kun ohjuri kiirehti, tai ei jaksanut kurottaa, tästä hylly. Aalta tullessa Sofi varasti ja pysähtyi :( Nämä aat täytyy saada kuntoon, siinä leijuu näköjään varastamisen riski, puomilta tätä ei ole tapahtunut. Loppurata ihan jees, mutta minua potutti oma sössiminen ja laiskuus.

Toka rata oli ihan pakkonollan paikka. Kohtuu helppo rata ja kauhea latautuminen. Lähdin kakkosena ja rataantutustumisen jälkeen hain koiran ja olin ihan jee. Mutta sitten rupesi kestämään, oli palkintojenjakoa ja muuta, minulla latinkin meni ihan ohi ja rupesin jo muistelemaan että mitenkäs se rata meneekään. Kun päästiin radalle oli jo ihan hihihi-moodissa, jotenkin siinä sitten hömpsyteltiin ja siinä menessä mietin että miten olen tässä ja mihinköhän olen menossa. Olin kaiken aikaa vähän myöhässä mutta tehtiin kuitenkin se pakkonolla. Urheilua siinä ei ollut yhtään, eikä mitään hienoutta, paitsi tietysti Sofi joka oli edelleen yhtä upea. Tällaisella tuloksella kolmas tila, serti ja kolmosiin.

Kivat kisat kaiken kaikkiaan. Hieno ilma, kivoja kavereita joita oli ilo seurata, ja heillä hienoja tuloksia :)